Skip directly to content

Pfizer pienentää ekologista jalanjälkeään

Kansainvälisenä yrityksenä Pfizer kantaa vastuuta ympäristöstä ja kestävästä kehityksestä.

Tavoitteenamme on pienentää toimintamme ja tuotteidemme ekologista jalanjälkeä.

Tähän pyrimme Pfizerin Green Journey -ohjelman avulla, joka huomioi ympäristövaikutuksemme kaikkialla toiminnassamme.

Keskitymme etenkin kasvihuonekaasupäästöjen ja jätteiden vähentämiseen, energiatehokkuuteen, kierrätykseen ja vedenkulutuksen pienentämiseen.

Vähemmän kasvihuonepäästöjä

Suunnitelmallinen työ tuottaa tulosta.

Esimerkiksi vuonna 2014 tuotimme 5 prosenttia vähemmän kasvihuonekaasupäästöjä ja vähensimme vedenkulutusta 9 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.

Tutustu Pfizerin Green Journey -ohjelmaan kansainvälisillä sivuillamme (englanniksi)

Vähemmän pakkausmateriaaleja ja jätettä

Pyrimme suunnittelemaan tuotteidemme elinkaaren mahdollisimman kestävälle pohjalle. Uusien tuotteiden ja tuotepakkausten suunnittelussa olemme pienentäneet hiilijalanjälkeä esimerkiksi vähentämällä pakkausmateriaalien tarvetta ja kuljetuskustannuksia.

Jokapäiväisessä toiminnassamme luonnonvarojen säästäminen ja ympäristön huomiointi näkyy monin tavoin. Suomen toimistollamme pyrimme muun muassa pienentämään sähkönkulutusta, vähentämään jätteiden määrää ja lisäämään kierrätystä.