Yhteys

Yliaktiivinen rakko

Yliaktiivinen rakko hankaloittaa monen suomalaisen arkea. Virtsavaivat heikentävät elämänlaatua, sillä ne häiritsevät arjen täysipainoista sujumista: työntekoa, seksielämää, sosiaalisia suhteita ja harrastuksia. Potilaat kärsivät myös muita useammin masennuksesta ja yöherätysten aiheuttamista unihäiriöistä.

Virtsavaivat koetaan kiusallisiksi, niihin liittyy vääriä uskomuksia ja niistä vaietaan herkästi. Suuri osa virtsavaivoista johtuu yliaktiivisesta rakosta. Tutkimusten (1) mukaan noin joka 12:s suomalainen 18-79 -vuotias aikuinen kärsii yliaktiivisesta rakosta (noin 320 000). Riski kasvaa ikävuosien karttuessa, mutta vaivaa on myös nuorilla aikuisilla. Alle 60-vuotiailla yliaktiivinen rakko on yleisempää naisilla, mutta yli 60-vuotiailla sitä esiintyy enemmän miehillä.

Yliaktiiviseen rakkoon kuuluu useita oireita: tihentynyt virtsaamistarve, virtsaamispakko-oire eli äkillinen pakottava virtsaamistarve, yölliset virtsaamiset sekä pakkoinkontinenssi eli virtsan karkaaminen. Tihentynyt virtsaamistarve tarkoittaa yli kahdeksaa vessakäyntiä päivän aikana ja useita kertoja yön aikana.

Etenkin naisilla virtsavaivoja voi aiheuttaa myös ponnistusinkontinenssi, jossa virtsaa pääsee karkaamaan ponnistaessa, esimerkiksi aivastaessa tai yskiessä.

Hoitoon suomalaiset hakeutuvat vasta sitten, kun virtsa alkaa karata. Yliaktiivisen rakon diagnosointi onnistuu terveyskeskuslääkärin huolellisella tutkimuksella. Muutamalla laboratoriokokeella suljetaan pois samankaltaisia oireita aiheuttavat syyt.

Yliaktiivisen rakon hoitoon on olemassa tehokkaita peruskorvattavia lääkkeitä. Parhaaseen hoitotulokseen päästään yleensä yhdistämällä lääkehoito ja elämäntapaneuvonta. Potilasta kehotetaan vähentämään kahvin, teen ja tiettyjen virvokkeiden nauttimista sekä erityisesti niiden juomista ilta-aikaan.

Rakkoa voi kouluttaa omaehtoisesti siten, että ensin siirtää tyhjennystä viisi, sitten kymmenen minuuttia ja myöhemmin pidennetään aikaa vielä lisää. Virtsaamistaukojen pidentäminen lisää rakon kapasiteettia, mutta muitakin keinoja on saatavilla, jos elämäntapaneuvonta tai lääkehoito ei auta: ääritapauksissa turvaudutaan vaippahoitoon tai rakon venytykseen.

Yliaktiivinen rakko ja sen hoito

Yliaktiivinen rakko on kohtuuton riesa - siitä on turha kärsiä. Oppaasta saat perustietoa yliaktiivisesta rakosta ja sen hoidosta.

 Avaa pdf-versio tästä.

(1) Tikkinen et al. Yliaktiivinen virtsarakko puolet arvioitua harvinaisempaa. Duodecim 2007;123:2525-7
(2) Nitti et al. Efficacy, Safety and Tolerability of Fesoterodine for Overactive Bladder Syndrome. J Urol. 2007;178(6):2488-94
(3) Chapple et al. Clinical Efficacy, Safety, and Tolerability of Once-Daily fesoterodine in Subjects with Overactive Bladder. Eur Urol. 2007; 52(4):1204-12
(4) Abrams P et al. The standardisation of terminology of lower urinary tract function: Report for standardisation sub-committee of the International Continence Society. Neurourol Urodyn 2002;21:167-78

Text SizeAAA