Yhteys

Vaarallinen myyräekinokokki iski Ruotsiin

Koiran matolääkitys on nyt entistä tärkeämpi

Ekinokokki

Aikuiset ekinokokkimadot ovat pieniä muutaman
millimetrin pituisia matoja. Kuvassa
myyräekinokokin lähisukulainen hirviekinokokki.
(Kuva Seppo Saari)

Viime viikolla uutisoitiin lehdissä, että Lounais-Ruotsista pyydetystä ketusta on ensimmäistä kertaa löydetty ihmiselle vaarallista myyräekinokokkiloistautia. Tauti voi tarttua ihmiseen esimerkiksi koirasta tai ketusta. Näissä eläimissä tämä lapamadon sukuinen loinen majailee suolistossa. Koirasta tartunta ei näy millään tavalla ulospäin. Koiran ei kuitenkaan tarvitse kuin nuolla peräpäätään ja sitten turkkiaan, jonne munat leviävät. Lemmikkiään silittänyt isäntä laittaa jossain vaiheessa kädet suunsa lähelle ja niin loinen pääsee uuteen väli-isäntään.

Toinen tapa saada loinen on kosketella koiran ulosteita tai syödä luonnonmarjoja, joiden lähellä on esimerkiksi ketun ulostetta. Ihmiseen joutuessaan loinen tuhoaa maksan muuttamalla sen kasvavaksi toukkarakkulamassaksi. Syöpämäisesti leviävää rakkulamassaa ei voi yleensä leikata ja loislääkkeiden syöminen saattaa kestää jopa vuosikymmeniä. Hoitamattomana tauti johtaa kuolemaan.

"Tällä hetkellä mielestäni riittää, että metsästyskoirille ja ulkomailta tulleille koirille annetaan loishäätö", Pfizerin eläinlääkkeiden Pohjois-Euroopan johtaja, tarttuvien tautien erikoiseläinlääkäri Seppo Saari sanoo. Loishäätö ei kuitenkaan anna koiralle pysyvää suojaa, vaan se on uusittava säännöllisesti. Ekinokokkien häädössä käytetään pratsikvantelia tai epsiprantelia sisältäviä matolääkkeitä. Lääkitys annetaan kerta-annoksena ja se tappaa koirassa lääkityshetkellä olevat ekinokokit.

"Yksittäinen loisen saanut koira on merkittävästi pienempi riski kuin tilanne, jossa tartuntoja löydetään toistuvasti villeiltä koiraeläimiltä, esimerkiksi ketuilta. Tällöin marjojen ja sienien syöntirajoituksia on ruvettava harkitsemaan", sanoo Pfizerin eläinlääkkeiden Pohjois-Euroopan johtaja Seppo Saari. Ruotsissa pelättiin jo vuosia myyräekinokokin leviämistä maahan Tanskasta, jossa sitä on tavattu jo aiemmin, samoin kuin Saksassa ja Sveitsissä. Tautiriskin vuoksi luonnonmarjat kypsennetään kunnolla Keski-Euroopassa. Ruotsin ohella Suomea lähimmät taudin esiintymät ovat Virossa ja Vienan meren takana Venäjällä.

Lisätietoa koirien loishäädöstä www.drmouse.fi

Text SizeAAA