Tulevaisuudessa saamme yhä yksilöllisempää lääkehoitoa
Yhä useamman potilaan hoito voidaan tulevaisuudessa räätälöidä yksilöllisesti. Se tarkoittaa, että hoitoja ja lääkkeitä kehitetään yhä tarkemmin rajatulle potilasjoukolle.
Tämä on lääketieteen ja erityisesti geenitutkimuksen kehityksen ansiota. Yhden ihmisen perimän selvittäminen ei ole enää ylivoimaisen kallista.
Kun potilasvalinta on entistä tarkempaa, kasvaa onnistumisen todennäköisyys. Myös lääkkeiden sivuvaikutusten riski saattaa pienentyä.
Yksilöllisöinti parantaa myös lääkkeiden hyöty-riski-suhdetta. Uudet lääkkeet saatetaan saada nopeammin niitä tarvitsevien käyttöön.
Tänä päivänä yksilöllistettyjä lääkkeitä on eniten syöpätautien hoidossa. Esimerkiksi Pfizerin tutkimusvaiheessa olevaa kritsotinibia tutkitaan keuhkosyöpäpotilailla, joiden kasvaimesta löytyy tietty fuusiogeeni: EML4-ALK.
Tulevaisuudessa yksilöllistettyjä lääkkeitä nähdään todennäköisesti osana muiden sairauksien hoitoa: esimerkiksi Alzheimerin taudin, kivun hoidon ja sydän- ja verisuonitautien hoidossa.
Tulevaisuuden yksilöllinen lääketiede sai lahjoituksen Pfizerilta
Pfizer on lahjoittanut 175 000 euroa Helsingin yliopiston Tulevaisuuden rahastolle. Yksi yliopiston varainkeruun keskeinen kohde on yksilöllinen lääketiede.
Pfizer haluaa olla mukana edistämässä suomalaisten valmiuksia hyödyntää tulevaisuuden lääkeinnovaatioita, sanoo Pfizerin lääketieteellinen johtaja Tom Wiklund.
- Olemme tehneet lahjoituksen Helsingin yliopistolle, joka on yksi Euroopan kärkiyliopistoista erityisesti lääketieteen alalla. Yliopisto suunnittelee yksilöllistetyn lääketieteen professuurin perustamista osaltaan lahjoituksemme turvin, Wiklund kertoo.
Lääketutkimus on kaikkiaan kallista: yhden uuden lääkkeen kehitys maksaa noin miljardi euroa ja kestää noin 10-15 vuotta. Ennen markkinoille tuloa lääkettä on tutkittu laajasti.
Lisätietoa yksilöllisestä lääketieteestä löytyy tästä videosta. Videoon haastateltu professori Kimmo Kontula esiintyy asiantuntijana. Pfizer ei ole maksanut Kontulalle palkkiota.