Pfizer on mukana Proud Age –hankkeessa
Pfizer on mukana väestön ikääntymisen mahdollisuutena näkevässä Proud Age -hankkeessa. Siinä vanhuutta korostetaan luonnollisena ja rikkaana elämänvaiheena. Hankkeella halutaan muuttaa suhtautumistamme vanhuuteen ja nostaa Suomi edelläkävijäksi senioriyhteiskunnan rakentajana. Tarvetta toimiin on, koska Suomen väestö ikääntyy nopealla tahdilla suurten ikäluokkien siirtyessä eläkkeelle.
Pfizer on yksi hankkeen yhteistyökumppaneista, koska hyvinvointi on jokaisen oikeus – iästä riippumatta. Haluamme hyödyntää tutkimus- ja kehitystietoamme kaikkien suomalaisten, myös ikääntyneiden, terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen. Pfizerin alulle panema Maailman Tervein Kansa 2015 -hanke suomalaisten terveyden edistämiseksi sopii luontevasti ikäihmisten hyvinvointia edistävään Proud Age -hankkeeseen.
- Lisäksi vastuullisena yrityksenä Pfizer haluaa edistää lääkkeiden asianmukaista ja oikeaa käyttöä. Ikääntyvät ihmiset käyttävät paljon lääkkeitä, joten asiaan tulee kiinnittää erityistä huomiota, sanoo Pfizerin yhteiskuntasuhdepäällikkö Tarja Honkalampi.
Proud Age -hanke koostuu neljästä toisiaan täydentävästä osa-alueesta. Hankkeen asennekampanjoinnilla muokataan nykyistä ikääntymistä ja vanhustyötä koskevaa ilmapiiriä myönteisemmäksi. Innovaatiotyöllä puolestaan tuotetaan uusia, konkreettisia asioita vanhenevan väestön tarpeisiin ja senioritalous tukee uudenlaista, vanhuustyöhön liittyvää yrittäjyyttä. Lisäksi hanke kehittää osaltaan hoito-alan työkulttuuria ja koulutusta.
Hankkeessa on mukana useita yhteistyökumppaneita eri toimialoilta. Proud Age –hankkeen koordinaattorina toimii idean takana ollut Anna Pylkkänen. Lisätietoa hankkeesta ja yhteistyökumppaneista löytyy osoitteesta: www.proudage.fi
Lisätiedot: yhteiskuntasuhdepäällikkö Tarja Honkalampi, Pfizer Oy: 050 3950531
Pfizer on lääkeyritys, jonka tehtävänä on terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen kaikkialla maailmassa. Pfizer tutkii ja kehittää uusia lääkkeitä, hoitomuotoja ja rokotteita. Käytämme tutkimukseen ja kehitykseen noin 7 miljardia euroa vuodessa. Suomessa on saatavilla noin 100 Pfizerin lääkettä yleisten kansantautien ja harvinaisten sairauksien hoitoon sekä ennaltaehkäisyyn. Valikoimaamme kuuluu myös eläinlääkkeitä. Lisäksi Pfizer kehittää laajaa rinnakkaislääkkeiden valikoimaa ja uusia terveydenhuollon palveluratkaisuja. Olemme lanseeranneet myös suuren tavoitteen: haluamme suomalaisista maailman terveimmän kansan vuoteen 2015 mennessä. Otatko haasteen vastaan? www.pfizer.fi, www.terveinkansa.fi