Yhteys

Tutkimus: Nikotiini koukuttaa - Tupakoitsija seisoo vaikka sateessa ja tuiskussa polttaakseen savukkeen

Moni tupakoitsija seisoo vaikka sateessa, tuulessa ja tuiskussa polttaakseen yhden savukkeen. Nikotiini pitää tupakoitsijan niin tiukasti otteessaan, ettei edes kurkkukipu estä polttamasta.  Monet raikastavat myös hengitystään, jotta muut eivät huomaisi tupakointia. Nämä tiedot selviävät lääkeyritys Pfizerin teettämästä tutkimuksesta, johon haastateltiin 1000 suomalaista tupakoitsijaa.

Vastanneista 73 prosenttia kertoi polttaneensa baarin ulkopuolella kurjassa säässä. Kurkkukipua uhmaten savukkeita poltti 65 prosenttia vastanneista. Lisäksi jotkut tupakoitsijat ovat valehdelleet muille ihmisille olevansa savuttomia, vähätelleet polttamiensa savukkeiden määrää tai piilotelleet tupakoitaan. Vajaa viidennes kertoi joskus vältelleensä ystävien tai sukulaisten tapaamista, koska tilaisuuksissa ei ollut mahdollisuutta polttaa.

Tutkimuksen toteutti Ipsos MORI –tutkimusyritys internetkyselynä helmikuun loppupuolella. Tupakointia selvittäneen aloituskysymyksen jälkeen tutkimukseen valikoitui tutkimuspaneelista yhteensä 1000 suomalaista tupakoitsijaa. Haastateltavat edustavat kattavaa otosta suomalaisista iän, sukupuolen ja asuinpaikan perusteella.

Tupakoinnin lopettaminen on vaikeaa

Tupakoitsijoiden mielestä tupakointi aiheuttaa vahvimman riippuvuuden moneen muuhun riippuvuutta aiheuttavaan tekijään verrattuna. Tupakointia pidetään esimerkiksi koukuttavampana kuin huumeita ja alkoholia.

Suurin osa haluaa lopettaa tupakoinnin

Valtaosa tupakoitsijoista haluaisi lopettaa tupakoinnin, sillä tuhannesta vastaajasta 743 kertoi yrittäneensä lopettaa. Nikotiini koukuttaa kuitenkin niin vahvasti, että vain harva onnistuu lopettamaan ilman kunnollista apua ja tukea. Noin puolet vastaajista kertoi yrittäneensä pelkän tahdonvoiman avulla.

Nikotiinikorvaustuotteita apteekista tai kaupasta oli hankkinut 45 prosenttia vastaajista. Vain noin joka kymmenes oli turvautunut  lääkärin apuun.[1]

  • Suurin osa tupakoitsijoista on huolissaan tupakoinnin vaikutuksesta terveyteen. Kuitenkin vain alle puolet tupakoitsijoista on saanut terveydenhuollosta kehotuksen lopettaa ja apua  tupakoinnin vieroitukseen. Tämä asia ei nyt toimi Suomessa. Terveydenhuoltoon pitää saada osaamista ja aktivisuutta tupakoinnin vieroitukseen. Tarvitaan hyviä käytäntöjä ja työkaluja, korosti professori Kari Reijula Helsingin yliopistosta. Hän puhui Pfizerin tiedotustilaisuudessa tiistaina Helsingissä.

Noin miljoona tupakoitsijaa

Suomessa on noin miljoona tupakoitsijaa. Työikäisistä miehistä 22 prosenttia ja naisista 16  prosenttia tupakoi päivittäin. Nuorista miehistä ja naisista (15–24-vuotiaat) 14 prosenttia tupakoi päivittäin. Lisäksi nuorista miehistä 10 prosenttia ja nuorista naisista 9 prosenttia tupakoi satunnaisesti.  Miesten tupakointi on vähentynyt pitkällä aikavälillä. Naisten tupakointi taas pysyi samalla tasolla 1980-luvun puolivälistä lähtien, mutta on viime vuosina kääntynyt laskuun. Nuorten tupakoinnin lasku on puolestaan pysähtynyt. [2]

Pfizer on lääkeyritys, jonka tehtävänä on terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen kaikkialla maailmassa. Pfizer tutkii ja kehittää uusia lääkkeitä, hoitomuotoja ja rokotteita. Käytämme tutkimukseen ja kehitykseen noin 6 miljardia euroa vuodessa. Suomessa on saatavilla noin 100 Pfizerin lääkettä yleisten kansantautien ja harvinaisten sairauksien hoitoon sekä ennaltaehkäisyyn. Valikoimaamme kuuluu myös eläinlääkkeitä. Lisäksi Pfizer kehittää laajaa rinnakkaislääkkeiden valikoimaa ja uusia terveydenhuollon palveluratkaisuja. Olemme lanseeranneet myös suuren tavoitteen: haluamme suomalaisista maailman terveimmän kansan vuoteen 2015 mennessä. Otatko haasteen vastaan? www.pfizer.fi, www.terveinkansa.fi.

 

[1] Lähde: Pfizerin teettämä tutkimus: "Extreme Smoking – Finland", IpsosMori 

[2] Lähde: Aikuisväestön Terveystutkimus (THL)  sekä Tupakkatilasto 2009

Text SizeAAA