Tutkimus: Toistuva hiivasienitulehdus raastaa naisen arkea ja jopa parisuhdetta
Hiivasienitulehdus on yllättävän yleinen vaiva. Yli puolet naisista on kokenut kutinaa, kirvelyä ja muita kiusallisia oireita aiheuttavan hiivasienitulehduksen ainakin kerran elämässään. Osalla naisista hiivasieni toistuu monta kertaa, jolloin se haittaa arkea ja jopa parisuhdetta. Naiset kuvailevat hiivasienen aiheuttamaa kutinaa ja kirvelyä ärsyttäväksi, sietämättömäksi ja tuskalliseksi. Myös epämukava olo ja paha haju koetaan ikäviksi oireiksi.
Nämä tiedot ilmenevät Pfizerin teettämästä tuoreesta kyselytutkimuksesta, johon vastasi 1316 suomalaista naista. Tutkimuksen toteutti TNS Gallup ja tiedot kerättiin internetin välityksellä täysi-ikäisiltä naisilta lokakuun 2011 alkupuolella.
Hiivasienitulehdus on emätintulehdus ja sen tavallisimpia oireita ovat kutina ja limakalvojen kirvely. Valkovuoto on usein kokkareista ja valkoista. Vastaajat listasivat nämä oireet yleisimmiksi myös tuoreessa tutkimuksessa. Toistuvien hiivasienitulehdusten taustalla voivat olla antibioottikuurit, kohonnut verensokeri ja elintavat.
Hiivasienitulehdus on vaivannut 64 prosenttia kyselyyn vastaajista. Yleisintä se on 25-34-vuotiailla. Hiivasieni oli vaivannut lähes puolta tämän ikäryhmän naisista viisi kertaa tai useammin. Siitä kärsineet kertoivat, että toistuvat oireet rassaavat parisuhdetta ja seksielämää. Esimerkiksi haju, vuoto ja arkuus rajoittavat fyysistä läheisyyttä.
Tutkimuksesta selvisi, että hiivatulehdus iskee yleisimmin antibioottikuurin jälkeen. Myös stressi aiheuttaa monelle ikävän tulehduksen. Yli puolet vastaajista sanoi, että he sietävät oireita alle kolme vuorokautta eli he hakevat hoitoa nopeasti.
Kun hiivasienitulehdus iskee ensimmäisen kerran, on naisen syytä hakeutua lääkäriin, jotta hän saa oikean diagnoosin ja hoidon. Jos nainen on aikaisemmin sairastanut emättimen hiivatulehduksen ja tunnistaa oireet varmuudella, voi taudin hoitaa apteekista saatavilla, hiivatulehduksen hoitoon tarkoitetuilla reseptivapailla valmisteilla. Nykyään tarjolla on myös suun kautta otettavia reseptivapaita lääkkeitä.
Kaikki kutina ei ole hiivaa
Intiimien alueiden kutina voi johtua muustakin kuin hiivasienitulehduksesta. Naistentautien erikoislääkärin Pirkko Brusilan mukaan limakalvojen kuivuus on tavallinen kutinan ja kirvelyn aiheuttaja. Kuivuutta voivat aiheuttaa muun muassa matala-annoksiset e-pillerit ja vaihdevuosien hormonikorvaushoidot. Lisäksi monet naiset kokevat limakalvojen kuivuutta synnytyksen jälkeen, jolloin estrogeenin tuotanto ei ole vielä käynnistynyt.
- Myös papilloomavirus HPV voi oirehtia limakalvoilla kutinana. Valkovuotoonkin voi liittyä kutinaa ja kirvelyä, jos sen pH-muuttuu liian happamaksi. Pikkuhousunsuojien tarpeeton käyttö voi myös johtaa kutinaan sekä kuivuuteen, ja hankaavat, string-malliset alushousut saattavat aiheuttaa samanlaisia oireita. Lisäksi naisilla esiintyy erilaisia limakalvosairauksia, jotka voivat aiheuttaa kovaa kutinaa, Brusila sanoo.
Hiivasienitulehdus on kuitenkin kaikkiaan erittäin yleinen vaiva ja Brusilan mukaan se johtuu osittain elämäntavoista. Jatkuva karamellin ja muiden sokeristen herkkujen syöminen pitää verensokerin koholla ja luo hiivalle hyvät kasvumahdollisuudet.
- Jos intiimivaivat kroonistuvat, voi naiselle tulla niin paljon vaivoja, että parisuhde ja seksielämäkin kärsii, Brusila sanoo.
Lisätiedot:
Naisten intiimivaivoista:
Naistentautien erikoislääkäri Pirkko Brusila: 040-5597428
Pfizerin teettämästä tutkimuksesta:
viestintäpäällikkö Anu-Maaria Vaalama, Pfizer Oy: 040 766 78 34
Pfizer on lääkeyritys, jonka tehtävänä on terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen kaikkialla maailmassa. Pfizer tutkii ja kehittää uusia lääkkeitä, hoitomuotoja ja rokotteita. Käytämme tutkimukseen ja kehitykseen noin 6 miljardia euroa vuodessa. Suomessa on saatavilla noin 100 Pfizerin lääkettä yleisten kansantautien ja harvinaisten sairauksien hoitoon sekä ennaltaehkäisyyn. Valikoimaamme kuuluu myös eläinlääkkeitä. Lisäksi Pfizer kehittää laajaa rinnakkaislääkkeiden valikoimaa ja uusia terveydenhuollon palveluratkaisuja. Olemme lanseeranneet myös suuren tavoitteen: haluamme suomalaisista maailman terveimmän kansan vuoteen 2015 mennessä. Otatko haasteen vastaan? www.pfizer.fi, www.terveinkansa.fi