Hämmästyttävä teos paljasti: aski päivässä on 36 500 tupakkaa viidessä vuodessa
- Viiden vuoden aikana yhden ihmisen polttaman tupakan määrä oli ensimmäistä kertaa konkreettisesti nähtävillä. Tupakat olivat teoksessa läpinäkyvien mallinukkejen sisällä Kampin Kauppakeskuksessa maanantaina 21.11.
Viisi vuotta tupakkaa polttanut on jäänyt huumeriippuvuuden kaltaiseen koukkuun. Viidessä vuodessa tupakoitsija on imenyt sisäänsä savut 36 500 tupakasta. Nikotiinin lisäksi elimistöön on tunkeutunut lähes puoli kiloa tervaa ja kymmeniä lusikallisia erittäin myrkyllistä arseenia sekä kymmeniä muita syöpää aiheuttavia aineita. Näin sanoo professori Kari Reijula Helsingin yliopistosta. Hän kysyy: Kannattaisiko tupakointi lopettaa ja käyttää seuraavat viisi vuotta omasta elämästä johonkin muuhun?
- Ehkä kokeilit tupakointia aluksi vain leikilläsi, mutta viidessä vuodessa jäit kiinni betoniin. Et pääse koukusta irti ilman apua ja tukea. Viiden vuoden aikana savu on rikkonut hengitysteidesi limakalvoja. Yskit joka ikinen päivä enemmän kuin ihminen, joka ei polta tupakkaa, Reijula kuvaili.
- Jokaisella tupakoitsijalla tulee olla oikeus saada apua lopettamiseen. Omaa, vahvaa riippuvuutta tupakan nikotiiniin ei tarvitse hävetä, Reijula korosti.
Reijula puhui savuttomuustempauksessa Helsingin Kampin Kauppakeskuksessa maanantaina. Ohikulkijoiden katsottavaksi oli ensimmäistä kertaa tuotu se määrä tupakkaa, jonka yksi, askin päivässä polttava imee sisäänsä. Yhteensä 36 500 tupakkaa hätkähdytti seitsemän läpinäkyvän mallinuken sisällä. Tempauksen tarkoituksena oli herättää suomalaiset pohtimaan sitä, kannattaisiko viisi seuraavaa vuotta elämästä käyttää johonkin muuhun kuin valtavan tupakkakasan polttamiseen?
Tempauksen järjestivät: Suomen Syöpäjärjestöt, Suomen ASH, Hengitysliitto Heli ry, Helsingin terveyskeskuksen tupakkaklinikka sekä Pfizer Oy. Tupakat oli saatu lainaksi Tullilta ja ne ovat hävitykseen meneviä tupakoita. Teoksen idea saatiin kahdelta Taideteollisen korkeakoulun opiskelijalta.
Tempauksen aikana ohikulkijoilla oli mahdollisuus mitata keuhkojensa kunto Helin mittaajien avustuksella, saada tietoa tupakoinnin riskeistä terveydelle ja vinkkejä lopettamiseen. Lisäksi ohikulkijoilta kysyttiin omaa, henkilökohtaista unelmaa siitä, miten he haluaisivat käyttää seuraavat viisi vuotta elämästään.

Viiden vuoden tupakoinnille on vaihtoehto
Tupakoinnin lopettanut haistaa, maistaa ja aistii uuden savuttoman elämän. Reijulan mukaan heti tupakoinnin lopettamista seuraavana päivänä pintaverenkierto kohentuu, joten sormet ja varpaat tuntuvat lämpimiltä. Kasvojen ihon väri muuttuu kauniimmaksi.
- Tupakoinnin lopettaneet potilaani ovat kuvailleet, että jo kahden viikon jälkeen he kokevat portaiden nousun helpommaksi, Reijula kertoi.
Tupakoinnin lopettamiseen kannattaa hakea apua terveydenhuollon asiantuntijalta. Pelkällä omalla tahdonvoimalla lopettamista yrittävistä vain kolme sadasta on vuoden päästä onnistunut lopettamaan. Reijula vinkkaa, että apua saa esimerkiksi työterveyshuollosta tai omalta terveysasemalta.
Suomessa on miljoona tupakoijaa. Heistä noin 60 prosenttia haluaisi lopettaa tupakoinnin 1. Tupakointi aiheuttaa yli 50 sairautta, joista 20 on kuolemaan johtavia. Tupakoinnin aiheuttamiin sairauksiin kuolee vuosittain noin 5000 suomalaista.2
Lisätiedot:
Tupakoinnin terveysvaikutuksista:
professori Kari Reijula: 40 550 2050
Tempauksesta 21.11.:
viestintäpäällikkö Anu-Maaria Vaalama, Pfizer Oy: 040 766 78 34
1 Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys, AVTK. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos
2 Käypä hoito-suositus: Tupakointi, nikotiiniriippuvuus ja vieroitushoidot