28.04.2023 klo 15.00
 

Huhtikuun viimeisellä viikolla (tänä vuonna 24.–30.4.) vietetään maailman immunisaatioviikkoa, tutummin rokotusviikkoa. Viikon tarkoituksena on lisätä tietoisuutta rokottautumisesta ja muistuttaa yhteisestä vastuustamme rakentaa suojaa tartuntataudeilta. Rokotusviikon aikana Pfizer ja Maailman terveysjärjestö (WHO) haluavat jakaa tietoa ja tukea aktiivista immunisaatiota kaikkialla maailmassa.

Ihmiskeho on jatkuvasti tekemisissä mikroskooppisten tunkeilijoiden kanssa. Valtaosa niistä on meille harmittomia tai jopa hyödyllisiä, mutta osa niistä voi aiheuttaa tauteja. Kehon puolustusjärjestelmä havaitsee yleensä haitalliset tunkeilijat ja tuhoaa ne, ennen kuin vahinkoa on tapahtunut. 

Toisinaan taistelu kuitenkin hävitään.

Historian aikana isorokon ja influenssan kaltaiset virukset ovat tappaneet satoja miljoonia ihmisiä [1,2]. Kun ymmärrettiin, että elimistö voidaan opettaa taistelemaan tunkeilijoita vastaan aktiivisesti immunisoimalla eli rokottamalla, alkoi rokotteiden läpimurto. Rokotteet ovat toistuvasti osoittaneet olevansa yksi kaikkien aikojen suurimmista kansanterveydettä edistävistä lääketieteellisistä innovaatioista [3]. Rokotteiden laajamittainen käyttö on johtanut monien sellaisten tartuntatautien hallitsemiseen tai hävittämiseen, jotka ennen olivat laajalle levinneitä ja osa tappavia.   Tänä päivänä rokotteita on useita erilaisia virusten, bakteerien ja muiden mikro-organismien aiheuttamia tauteja vastaan. Kahden vuosisadan aikana rokotteet ovat pelastaneet miljoonia ihmishenkiä [4].

Immunisaatiota on käytetty tautien ehkäisyssä pitkään. Kiinassa jo 10. vuosisadalla suojauduttiin vaarallista isorokkoa vastaan keräämällä sairastuneilta rupia, jauhamalla ne tomuksi ja ”pölyttämällä” terveiden henkilöiden neniä [5]. Ensimmäinen varsinainen rokote annettiin vuonna 1796, kun englantilainen lääkäri Edward Jenner hieroi maitotytön kädestä saatua lehmärokkoviruksen itiönestettä  kahdeksanvuotiaan lapsen käsivarren naarmuihin ehkäistäkseen isorokkoa, joka on lehmänrokon sukulaisvirus [6]. Yritys onnistui ja laajoina epidemioina riehunut isorokko hävitettiin vuoteen 1980 mennessä.

Kun alettiin ymmärtää tartuntatautien taustalla olevien mikrobien biologiaa, rokotteiden kehitys kiihtyi. Nykypäivän rokotteissa on eläviä, taudinaiheuttamiskykynsä menettäneitä viruksia tai bakteereita, kokonaisia taudinaiheuttajia, niiden rakenneosien palasia tai niiden tuottamia makromolekyylejä.

Suomalaisetkin ovat hyötyneet rokotteista. Kansallinen rokotusohjelma otettiin käyttöön vuonna 1941 tuberkuloosirokotteen myötä. Laajan ja monipuolisen rokotusohjelman avulla tartuntatautien tapausmäärät ovat vähentyneet. Vuotuinen ilmaantuvuus 1970–1980-lukujen taitteessa oli 366 tautitapausta 100 000 asukasta kohti; viime vuonna tapauksia oli 1 [7,8]. Varovaisenkin arvion mukaan tämä tautitaakan väheneminen mahdollistaa 60–100 miljoonan euron säästöt Suomessa [9,10].  

Alla olevassa taulukossa on joitakin esimerkkejä rokotuksin vähentyneistä tautitapauksista [11]:
 

Lähde: Muokattu Kansanterveyslaitos, infektioepidemiologian osasto, Tartuntatautirekisteri.

Tänä päivänä ihmiset ja eläimet hyötyvät rokotteista enemmän kuin koskaan aikaisemmin historiassa [12,13]. Rokotteet suojaavat kaikenikäisiä ihmisiä vastasyntyneistä vanhuksiin. Rokottautumalla suojaa sekä itseään että niitä, jotka eivät voi itse rokottautua. Lääkityksestä tai jonkin perussairauden heikentämästä immuniteetista johtuen rokottautuminen elävillä heikennetyillä rokotteilla saattaa aiheuttaa immuunipuutteisille henkilöille vakavia haittavaikutuksia. Toisaalta juuri immuunipuutteiset tarvitsevat suojaa, sillä heikentyneen immuniteettinsa vuoksi he ovat erityisen herkkiä tartuntataudeille. Näitä ihmisiä suojaa laumasuoja. Laumasuoja syntyy, kun väestöstä iso osa on rokottautunut ja sen seurauksena taudinaiheuttajan kierto väestössä vähenee tartuntareittien katketessa rokotettuihin henkilöihin. Tässä ”laumassa” rokottautumattomat ihmiset ovat suojassa.  Se, kuinka suuri osa väestöstä tulee olla rokotettu laumasuojan syntymiseksi, riippuu taudin tarttumisherkkyydestä. 

Osa taudeista tarttuu muilla tavoilla, esimerkiksi eläinten tai maa-aineksen välityksellä. Niitä vastaan ei synny laumasuojaa, vaan rokottautumalla suojaa vain itseään. On myös hyvä pitää mielessä, että ulkomailta voi saada taudin, jota Suomessa ei esiinny juuri ollenkaan.

Toimiakseen optimaalisesti rokote pitää ottaa ennen taudille altistumista. Parhaiten rokote toimii silloin kun sen vaikutusta ei huomaa. Rokotteet antavat kehon immuunijärjestelmälle ohjeet, jotta se voi itse puolustautua taudinaiheuttajia vastaan. 

Kaikkiin tauteihin ei ole rokotetta. Vakavaa infektiota hoidetaan antibiootti- tai viruslääkkeillä, jotka auttavat elimistöä torjumaan taudinaiheuttajaa. Vaikka nämä lääkkeet olisivatkin tehokkaita, infektion hoito potilaan jouduttua sairaalahoitoon ei ole yhtä helppoa kuin sen ennaltaehkäisy. Osa  taudinaiheuttajista on kehittänyt vastustuskyvyn näille lääkkeille. Tällaisessa tapauksessa taudin saaneen hoitovaihtoehdot ovat niukat. Bakteerien kyvyn vastustaa lääkkeiden vaikutuksia, antibioottiresistenssin, kehittyminen entistä laajemmaksi on maailmanlaajuinen ongelma, minkä vuoksi antibioottien käytön tulisi aina olla perusteltua ja vastuullista. Rokottautumisella voidaan ehkäistä tauteja, joita muuten jouduttaisiin hoitamaan antibiooteilla, jos potilaan tautimuoto on vakava. Tautien vähentyminen vähentää antibioottien käyttöä ja säilyttää niiden tehon tilanteisiin, joissa niiden tehoa tarvitaan. 

Kaikkeen omassa terveydessä ei voi vaikuttaa parhaista aikomuksista huolimatta. Rokottautumalla ajoissa mahdollisimman kattavasti voi suojata itseään ja läheisiään tartuntataudeilta. 

Lähteet:

1. Smallpox (who.int). Haettu 12.4.2023.
2. Influenza (Seasonal) (who.int). Haettu 12.4.2023. 
3. Plotkin S. & Plotkin S. A short history of vaccination. Kirjassa Vaccines. Plotkin S. et al., (2013, 6. painos), Elsevier, s. 1-13.
4. Watson OJ., et al. Global impact of the first year of COVID-19 vaccination: a mathematical modelling study. The Lancet Inf Dis 2022:22(9); p 1293-1302, doi.org/10.1016/S1473-3099(22)00320-6.
5. Smallpox: Variolation (nih.gov). Haettu 12.4.2023.
6. Riedel S. Edward Jenner and the history of smallpox and vaccination. Bumc proceedings 2005;18:21–25.
7. Tartuntatautirekisterin tilastotietokanta Tartuntatautirekisterin tilastotietokanta - THL kuutio- ja tiivistekäyttöliittymä. Haettu 12.4.2023. 
8. Peltola H. Tuhkarokko – unohtuva uhka. Duodecim 2018;134(7):705-13. 
9. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen esitys: Mitä rokottamalla on saatu aikaan? Haettu 12.4.2023. 
10. Salo H & Kilpi T. Kansallinen rokotusohjelma – kansanterveyden ja talouden menestystarina. Duodecim 2017;133:977–83.
11. Kansanterveyslaitos, infektioepidemiologian osasto, Tartuntatautirekisterin tilastotietokanta. Haettu 14.4.2023. 
12. Vaccines and immunization (who.int). Haettu 12.4.2023. 
13. Delivering quality vaccines to stop the spread of animal diseases (woah.org). Haettu 12.4.2023.