29.11.2023 klo 9.00
IBD:n eli tulehduksellisten suolistosairauksien (Inflammatory Bowel Diseases) terapia-alueella kulunut vuosi on sisältänyt paljon tapahtumia ja aktiviteetteja: asiakkaita on tavattu aktiivisesti ja olemme yhdessä asiakkaiden kanssa osallistuneet koulutuksellisiin tapahtumiin ja oppineet uutta sekä kerranneet tuttua. Olemme myös osallistuneet Helsingissä ja Turussa järjestetyille gastropäiville. Tiimi on myös työskennellyt sekä suomalaisen että kansainvälisen tutkimusnäytön parissa ahkerasti.
Vuoden alussa käynnistettiin potilaskokemusselvitys yhdessä NHG:n ja IBD ja muut suolistosairaudet ry:n kanssa. Selvityksen tarkoituksena oli selvittää, miten nykyinen IBD:hen liittyvien terveydenhuollon palveluiden tilanne näyttäytyy potilaalle: mikä toimii hyvin ja missä ehkä löytyy kehitettävää. Selvityksessä haastateltiin IBD-hoitajia ja potilaita sekä teetettiin myös valtakunnallinen kysely, johon vastasi 442 IBD:n kanssa elävää henkilöä eri puolilta Suomea. Paraikaa odottelemme vastausten koontia ja kerromme selvityksen tuloksista lisää ensi vuoden puolella.
Marraskuussa työkentelimme yhdessä IBD-hoitajien kanssa eurooppalaisen IBD-hoitotyösuosituksen parissa teemalla Miten suositus voitaisiin parhaalla tavalla ottaa käyttöön Suomessa. Haluamme tukea IBD-hoitajien ammattitaitoa sekä mahdollistaa hoitotyön kehittymistä, sillä hoitaja-lääkäri -työpari on hyvän hoidon kulmakivi.
Tänä päivänä kokonaisvaltaiseen hoidon onnistumiseen on entistä useammin tarjolla myös digitaalisia potilastukiratkaisuja. Olemme Pfizerilla sitoutuneita edistämään terveyttä kokonaisvaltaisesti ja tukemaan potilaita elämänmittaisten sairauksien kanssa. IBD-terapia-alueella meillä on tarjolla IBD:tä sairastavalle lääkehoidon onnistumista tukeva Popit-lääkemuistuttaja sekä potilaiden arjen hyvinvointia ja sairauden kanssa elämistä tukeva Sidekick Health -sovellus.
Suomalaisilla IBD:tä sairastavilla on ollut mahdollista osallistua Sidekick Healthin hyvinvointiohjelmiin toukokuusta 2020 alkaen. Ohjelma on ollut saatavilla IBD ja muut suolistosairaudet ry:n kautta haavaista paksusuolentulehdusta ja Crohnin tautia sairastaville. Tieto on kerätty anonyymisti osallistujien itseilmoittamien kirjausten perusteella ohjelman (16 viikkoa) aikana.
Uutisen kirjoitushetkellä Sidekickin-ohjelmiin on rekisteröitynyt yhteensä 444 aikuista, joista 205 on aktiivisia käyttäjiä. Analyysi on tehty 205 käyttäjän anonyymin datan pohjalta. Aktiiviset käyttäjät kirjasivat keskimäärin 41 kertaa viikossa (5,9 kirjausta/päivä) niiden viikkojen aikana, kun he käyttivät sovellusta aktiivisesti. Osallistujista suurin osa oli naisia (88,7 %). Osallistujien keski-ikä oli 40,3 vuotta. Tässä otoksessa 80 henkilöä olivat aktiivisia vielä viikoilla 12–16 (ohjelman pituus on kokonaisuudessaan 16 viikkoa). Kun näiden käyttäjien kirjauksia tarkastellaan aikajanalla, 39 %:lla käyttäjistä nähtiin tilastollisesti merkittävä parannus stressitasoissa (stressitaso laskenut 23,26 %) ja energiatasoissa (energiataso noussut 9,48 %) alkutasoon (viikko 1) verrattuna.
Analyysin perusteella voidaan todeta, että IBD:tä sairastaville digitaalinen terveysohjelma on toteutettavissa ja voi tarjota hyötyjä. Digitaalinen ohjelma voi siis tukea varsinaisen hoidon rinnalla. Ohjelmaan sitoutuminen ja sovelluksen käytön aktiivisuus näyttävät vaikuttavan positiivisesti hyvinvointiin.
Lue lisää